keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Onnidog - esittelyssä 3 leiriläistä

Vihdoin lomalla täällä mökillä lumien keskellä on aika päivittää tämäkin postaus. Tuli meille kaikille suurena yllätyksenä, että Etelä-Savo oli saanut lumipeitteen maahan - onneksi tuli vaihdettua just ennen lähtöä talvirenkaat alle. Ne tulivat todellakin tarpeeseen, kun eilen illalla myöhään tänne ajettiin viettämään muutamaa lomapäivää. Sattuneista syistä kuitenkin meidän lomareissusta tulikin yllättäen lyhyempi ja jo huomenna aamulla käännetään nokka kohti kotia. Mälsää, sillä luulin saavani lomailla stressin pois, mutta ehkä sitten keväällä taas.

Palatakseni aiheeseen, niin tätä on jo monesti toivottu tänne Onnidogin osalta. Tutustuin leirin aikana moneen upeaan persoonaan ja koiraan, tuollaisissa puitteissa oli eri paikoista tulleita sekä monenikäistä ja -oloista koirakkoa. Ikähaarukka vaihteli oikeasti aika nuoresta harrastajasta sinne vähän iäkkäämpiinkin harrastajiin. Musta juuri tuo teki leiristä niin ikimuistoisen, kun kokemuksia oli niin monenlaisia eri asioista. Siispä nyt esittelyssä muutama koiran kanssa mukaan lähtenyt koirakko!

Karoliina Etelä-Aho, 26, Helsinki 
Mata, portugalinvesikoira 2v.

Minkälainen olet itse luonteeltasi? Entä minkälainen koira Mata on?
En osaa sanoa "ei"eli lähden mihin vain ja oikeastaan koska vain! Se onkin syy minkä takia tehdään Matan kanssa vähän kaikkea. Tykkään kokeilla, sillä silloin näen istuuko esimerkiksi jokin harrastus meille vai ei. Tälläisellä leirillä kokeiluun on huippumahdollisuus!

Mata on Mata. Sillä on monta eri puolta. Se on rauhallinen ja leikkisä eli se saa usein leikkimään muut koirat. "Mun koira ei koskaan leiki, mutta ton koiran kaa se leikkii" on kommentti, jota kuullaan aika usein. Siitä löytyy kuitenkin itsepäisyyttä ja riiviömäisyyttä (köhköh, ruoan varastelua ja pöydän päälle hyppimistä...:-D). Lyhyesti: tottelevainen hömppä. 

Harrastatteko jotain?
Tehdään milloin mitäkin, käydään oikeastaan tosi erilaisilla kursseilla. Ollaan käyty alkeis-ja jatkopentukurssi, pentuagility, portugeesin vesikoiraleirillä, nose work, agility, 2 x kanttarelli ja arkitottelevaisuudessa. Me tehdään vähän kaikkea!

Nimeä 3 mukavinta lajia! 
Ehdottomasti pallopaimennus, se on ihan selkeä ykkönen! Ei olla ikinä kokeiltu sitä aikaisemmin. Se oli sellaista hauskaa hömppää, johon kummallakin syttyi kipinä. 
Toisena tulee peltojälki, se oli uusi hajujuttu meille. Arkeen mukava virkistysjuttu, sillä Mata tykkää haistella. 
Kolmantena pakko sanoa, että agility. Aikaisemmin kokeiltu agilityä yhtä estettä pienellä kentällä, niin nyt sai tehdä ja touhata. Oli samanlaista kipinää kuin pallopaimennuksessa - yhdessä tekemistä koiran kanssa. Mielenkiinnolla odotan huomista, sillä huomenna mennään paremmin vielä läpi ja päästään enemmän tositoimiin. Saa nähdä onko hitti vai floppi :-D

Mikä laji sai sinut syttymään?
Pallopaimennus! Hankin kyllä ehdottomasti tarvikkeet ja lähden treenaamaan sitä. Mata oli alusta asti rohkea ja lähti tönimään sitä. Neiti hiffas tosi nopeesti mikä on homman juju, niin on helppo lähteä tästä jatkamaan. Kouluttaja kutsui meitä jopa pallomestariksi, sillä homma oikeasti toimi meillä!

Oliko jokin laji sinulle yllätys - positiivisesti tai negatiivisesti?
Muut lajit (noudon vesitreeni ja nose work) on tuttuja, mutta ei saatu siihen oikeastaan mitään uutta juttua ohjaajalta. Mikä on tietysti ymmärrettävää, sillä kaikilla ei toimi kemiat ja leirillä on mukana monentasoista koiraa.

Miten muuten koiraleiri on sujunut? Olitko koko leirin ajan täällä? Tuletko ensi vuonna?
Oltin koko leirin ajan täällä. Tullaan ensi vuonna, jos työt sen sallii! Leiri on mennyt tosi hyvin, kyllä huomaa tässä vaiheessa, että koira ja itsekin alkaa jo väsyä. Eli on rankkaa hommaa, vaikka samalla koira on kyllä todella tyytyväinen puuhasteluun! Omassa arjessa ei aina ehdi huomioimaan koiraa, niin täällä on pystynyt antamaan kaiken ja se on ihan poikki. Onnellinen koira on paras koira. 

Mitä tykkäsit leiripaikasta?
Sanoisin, että koiraleirille erittäin hyvä. Täällä on tilaa tosi paljon, eli ei kyllä huomaa, että täällä on 130 koiraa mikä on toisaalta hyvä ja huono juttu, kun ikinä ei näe kaikkia kerralla. Mökkivalinta erittäin loistava myöskin eli ei mitään valittamista. Etäisyydet hyvät, sillä pystyy autottomana kävelemään joka paikkaan. Suurinosa tunneista on lähekkäin, niin on helppo kulkea niihin. 

Onko leirillä ollut joku epäkohta mikä olisi voinut mennä toisin?
Ruokailu on jännin puoli, sillä useimmilla leireillä on valmis ruokapaketti. Nyt on pitänyt itse etsiä ja tehdä ruokansa. Olisi mukavaa, että voisi ostaa ruokapaketin leiri-ilmoittautumisen kanssa, sillä itsekin jaksaisi silloin paremmin. Pitkä matkalaisena, kun rehaa koiranruoan tänne asti niin ei omia ruokia jaksaisi katsella, kun ei ole omaa autoa käytössä.

Kuvaile leiriä 2 sanalla. 
Virkistävä ja leikkimielinen. 

Palautetta, vapaa sana! 
Toivon, että Maria saa tästä leiristä palautetta minkä avulla saa tehtyä leiristä entistä paremman. Tämä on hyvä jo leirinä, mutta tässä on tosi paljon potentiaalia olemaan vieläkin parempi. Toivottavasti myös kouluttajat saa palautetta ohjauksestaan, sillä esimerkiksi koirakoulussa opettaminen on ihan erilaista kuin täällä. Olisin toivonut myös selkeämpiä ohjeita missä on mitäkin - missä huoneessa, missä kerroksessa ja niin edelleen. Ja info hieman selkeämmäksi, sillä tänään oli jotain hämminkiä itselläni, mutta toiminut muuten hyvin. Pakko sanoa, että pallopaimennuksessa oli ihan loistavaa, kun oli kaksi eri ohjaajaa! Ryhmässä oli kuusi koirakkoa, niin oli mukavaa, että sai enemmän ohjausta ja pystyi etenemään kunnolla. Sai heti ohjausta, kun tarvitsi. Ohjaajat oli kannustavia ja tsemppaavia! Peltojälkeen oli varattu hyvin aikaa ja ohjaaja oli sielläkin tosi mahtava!
Palautetta sen verran, että kentällä olevat aidassa olevat reiät olisi hyvä saada umpeen toiselta puolen kenttää. Kentät olivat vierekkäin, niin pieni väli olisi ollut hyvä, sillä monet koirat keskittyi liikaa toisiinsa ja omistajat ei kuulleet kaikkea kouluttajan sanomaa. Mikki olisi voinut olla kova sana. Kun oli kuitenkin extra-aitoja toisaalla niin tuohon olisi ollut mahdollisuus. 



Noora Suokas, 23, Muurame
Nana, kääpiösnautseri 5,5v.

Olette dobotunnilla. Mitä tykkäsitte? Oletteko harrastanut doboa aiemmin? Mitä teitte?
Ekaa kertaa doboiltiin Nanan kanssa ja tykättiin kyllä kummatkin tästä kovasti! Koira oli tosi taitava. Dobo on hauskaa ja erilaista tekemistä yhdessä koiran kanssa. 
Lämmiteltiin ihan ekana koira. Ensin harjoiteltiin tyynyllä, jossa oli ensin koiran etutassut ja sitten takatassut. Sen jälkeen mentiin pallon päälle, jossa koira sai temppuilla kaikenlaista. Me muunmuassa pyörittiin ja annettiin tassua. Sitten olikin vuorossa tehdä itse ja koira odotti vieressä vuoroaan. Loppuaikana me tehtiin pallon ja koiran kanssa yhdessä ennen loppujäähdyttelyä. 

Kuvaile leiriä muutamalla sanalla.
Ensi vuonna uudestaan! Tosi hauskaa ja opettavaista.

Onko sulla antaa palautetta leiristä?
Itse kun järkännyt tapahtumia, niin tietää, että voisi olla lisää vessoja, sillä tauot olivat kaikilla samaan aikaan. Yksi kuitenkin koulutuskentän laidalla oli ok. Osalle tunneista oli mun mielestä hankala löytää. Infosta sai kuitenkin hyvän opastuksen, mutta itse ei voinut löytää perille kauhean selkeästi. Mulle ainakin oli vähän epäselvää pitääkö itse mennä vai infosta. Muuten kokonaisuudessaan hyvä leiri ja hyvät ohjaajat! Opettavaista!

Teidän leirin TOP3-lajit?
Ehdoton ykkönen on meillä verijälki. Eka kerta jäljellä ja se meni todellatodella hyvin. Nana ei jäänyt kiertelemään yhtään, vaan meni suoraan jäljellä. Se tykkää muutenkin hajutyöskentelystä!
Toinen koira tykkäs taas agilitystä. Alkeissa oltiin, kun edellisestä kerrasta 3vuotta aikaa.

Sitten peltojälki. Nana tykkäs kun sai nenän kanssa mennä. Lyhyellä nurmikolla ensin ja yhtäkkiä huomasin meidän olevan polvenkorkuisessa viidakossa, jossa koiraa ei edes näy. Selvitti homman sielläkin näppärästi.

Entä onko teillä mitään harrastuksia normaalissa arjessa?
Ei arkena tehdä mitään erityistä, mutta sisällä välillä esine-etsintää leluilla ja sitten tietysti perus arkitottelevaisuutta. Ei sen suurempia, lenkkeilyä ja sen sellaista.

Miten löysit perille? Olitko koko leirin ajan?
Oltiin koko leirin ajan täällä. Tänne oli kyllä helppo tulla ja leiripaikallekin oli helppo löytää. En itse majoittunut täällä, kun asun tässä niin lähellä. Kaikki tekemiset on tässä äärellä. Ei mitään moitittavaa.

Tuutteko ensi vuonna uudestaan?
Ehdottomasti!

Petra Hultin, 23, Helsinki
Blacky, bordercollie 8kk

Miten päädyitte leirille? Kenen kanssa olet leirillä? 
Meitä on täällä koko kennel mukana, Blackyn äiti ja kuusi muuta pentua on meitä täällä mukana. Pentueesta puuttuu kaksi pentua. Kasvattaja ehdotti, että osallistuttaisiin tänne porukalla!

Ootteko ollut mukana koko leirin ajan? Millaista on ollut?
Me ollaan oltu neljä päivää mukana ja täällä on ollut superkivaa! Olen aiemmin halunnut kokeilla uusia juttuja mitä voitaisiin treenata Blackyn kanssa, mutta se on tavallaan vähän hankalaa - täytyy mennä monelle eri kurssille jos haluaa testata eri lajeja! Siksi tälläinen leiri oli paikallaan. En ole tiennyt monestakaan lajista yhtään mitään ja näin en ole päässyt innostumaan. 

Mikä laji yllätti positiivisesti?
Haku oli meistä aivan ihanaa! Ja dobo yllätti meidät myös! Tykättiin kummastakin hirmuisesti. Kummatkin oli sellaista kivaa ja rentoa tekemistä. Iloista meininkiä.

Mitä tekisit toisin? Jäikö jotain hampaankoloon?
Oon vähän pettynyt möllitokoon, sillä Onnidogin sivuilla luki, että siellä saisi käyttää nameja palkkana, mutta sitten ei saanutkaan. Meitä oli mukana monentasoista ja ikäistä koiraa. Me ei olla aiemmin paljon tokoiltu kisanomaisesti, niin oli vähän liian totista hommaa. Tuomari ei ottanut huomioon koiran ikää.

Kenestä ohjaajasta tykkäsit?
Arkitottiksessa ja tokossa oli mun mielestä asiansaosaavia ohjaajia! Heiltä sai hyviä vinkkejä tekemiseen ja he katsoivat koirakkoa koirakkona.

Olitko jollain luennolla? Palautetta niistä?
Olin hakuluennolla ja Liisa Tikan koiran takapään käyttö-luennolla. Eilinen takapään käyttö-luento oli mun mielestä oikeesti hyvä. Liisan Powerpoint oli kiva ja luentoa oli muutenkin helppo seurata.

Hakuluennolla mentiin mun mielestä liian syvälle. Suurinosa meistä oli kuitenkin aloittelijoita tai vähän hakua harrastaneita, että en itse saanut luennosta juurikaan irti. Harmittavaa!

Mukana ensi vuonna?
Joo, tullaan!

Tässä esiteltynä kolme mukana ollutta leiriläistä. Kaikki haastatellut olivat vahingossa kaikkina neljänä päivänä mukana olleita niinkuin varmaan suurinosa leiriläisistä muutenkin. Osa taisi tulla mukaan vasta perjantaina, mutta aika moni oli paikalla jo torstaina. Itseäni olisi ainakin harmittanut jos en olisi ollut mukana mestoilla kaikkia neljää päivää, onneksi työt sen minulle sallivat. Ensi vuonna mekin ollaan taas mukana! Oujee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)