maanantai 5. syyskuuta 2016

Matkalaukku melkein jo pakattuna...

....tainno, ei ehkä sittenkään! Oon tunnetusti just se viime tipan ihminen eli keskiviikkoyönä sitten laitan kamat kasaan, sillä torstai-aamulla olisi aikaisin lähtö täältä Tampereelta kohti Jämsää ja koiraleiri Onnidogia. Supersiistiä, että vihdoin se on ihan ovella kolkuttamassa! Oon jo pari vuotta halunnut osallistua tuonne, mutta aina on tullut työt esteeksi, mutta tänä vuonna osallistuminen oli viimein mahdollista. Jiihaa! Hihkun jo melkein ilosta, että päästään lauman nuorimpien kanssa tuonne valloittamaan Himosta ja sen hienoja maisemia. Harmikseni Martta tosin aloitti juoksut tuossa  hetki sitten, mutta koin paremmaksi ottaa hänet joukkoon kuin erkaannuttaa villiksiä toisistaan hoitopaikassaan. Onneksi koira on kuitenkin nyt jo iloinen itsensä, ennen juoksuja oli muutaman kerran vähän korvattomampi ja ihmeellisen levoton versio. Nyt kuitenkin juoksujen aikana ollut suhteellisen normaali, ehkä hitusen toki väsyneempi kuin mitä normaalisti.

Ilmoittautuminen leirille on tosiaan jokin aika sitten päättynyt ja jos joku muukin lienee yhtä nolo kuin minä aina ilmoittautumisten kanssa (=eli liiraa ilmoittautumista mahdollisimman pitkäksi ja sitten ei muistakaan enää ilmoittautua ajoissa..hupsistakeikkaa!) niin nyt on siihen vielä mahdollisuus! Tarjolla olisi nimittäin irtotunteja koulutuksiin hintaan 15€/h tai saman lajin pidemmät koulutukset hintaan 25€/2h, 35€/3h ja 45€/4h. Lisäksi olisi tarjolla vielä Asko Hämäläisen saalisviettitestaus hintaan 20€/testi.

Koulutuksia on laidasta laitaan ja varmasti löytyy jokaiselle jotain. On eri tasoisia koulutuksia, esimerkiksi agilitystä löytyy alkeis-ja jatkokoulutuksen lisäksi henga-agility, joka on äärimmäisen rentoa tekemistä. Lajivalikoimassa on niin rally-tokoa, koirafrisbeetä, junior handleria, kickbikeä, canicrossia, esine-etsintää, venyttelyä, pentujen leikkituntia ja vaikka mitä muuta. Lajitarjonta on leirillä kattava ja itse ainakin nyt pyrin treenaamaan vanhoja sekä uusia juttuja!

Meidän aikataulu näyttää leirillä tältä, perjantai ja sunnuntai on meillä tarkoitettu bloggaukseen, eli katotaan kuinka aikataulu antaa myöden...
Torstai:
-Klo 12 pentujen leikkitunti
-Klo 13 Jatko-toko
-Klo 15 Esine-etsintä
-Klo 17 Alkeis-toko
Perjantai:
-Klo 9 Näyttelytreenit
-Klo 10 Alkeis-rally-toko
-Klo 12 Arkitottis
-Klo 14 Dobo
-Klo 16 Canicross
Lauantai:
-Liisa Tikka-luento (koiran takapään käyttö ja kehonhallinta)
-klo 11 kickbike
-Susanna Berghäll-luento
Möllitoko
Sunnuntai:
-Reija Nieminen-luento (Hakukoiran koulutus)
-klo 11 Nose Work
-Kuivaruoat-luento (koirien kuivaruokien tuoteselosteet ja vertailu)
-klo 15 Näyttelytreenit
Match show

Ilmoittautuminen on sitova ja koulutukset maksetaan joko etukäteen tai suoraan paikanpäällä. Nyt jos koskaan kannattaa lähteä mukaan! Tunteja, kimppakyytejä ja majoitusjuttuja voi tiedustella suoraan Marialta sähköpostitse. Kaikki on järjestettävissä eli avaamalla suusi saat vielä mahdollisuuden osallistua vuoden hauskimpaan koiratapahtumaan :-) Ehkä jopa syksyn kohokohta! Nähdään paikanpäällä - meitä saa ehdottomasti tulla moikkailemaan ja vetämään hihasta! Vielä pari päivää...oujee, en malta millään odottaa! Meiltä on myös tulossa pakkausvinkkejä koiraleirille..pysykää siis Onnidogilaiset kuulolla ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)