keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Luukku 11

Näin joulun alla etenkin lahjapaketeissa ja keittiössä liikkuu suuri määrä sellaista tavaraa, minkä ei pitäisi joutua lemmikin ulottuville ja siksi onkin hyvä muistutella meitä lemmikinomistajia muutamista asioista aina sillointällöin.

Jos epäilet, että lemmikkisi on syönyt sopimatonta ruokaa, ota välittömästi yhteys eläinlääkäriin. Ensiapuna voit yrittää oksennuttaa lemmikkiä.

Näitä ruoka-aineita EI saa antaa lemmikille:

Ksylitoli
Ksylitoli on makeutusaine, jota löytyy mm. karkeista, purukumista, hammastahnasta, pastilleista ja suuvedestä. Ksylitoli on hyvin vaarallista koirille, sillä se nostaa äkillisesti insuliinin tuotantoa, joka puolestaan laskee verensokeria. Se voi aiheuttaa myös maksavaurioita.
Ksylitolia syönyt koira voi oireilla monella tavalla. Eläin saattaa oksentaa, vaikuttaa voimattomalta ja sen koordinaatiokyky heikkenee. Ensimmäiset myrkytysoireet voivat ilmetä puolessa tunnissa tai vasta tuntien, jopa päivien kuluttua. Ksylitoli on koiralle hengenvaarallista, jos myrkytystä ei hoideta ajoissa.

Suklaa ja kofeiini
Suklaa sisältää koirille myrkyllisiä teobromiinia ja kofeiinia. Kofeiinia löytyy myös kahvista, teestä ja virvoitusjuomista. Tummat ja leivontaan tarkoitetut suklaat ovat vaarallisempia kuin maitosuklaa.
Suklaamyrkytys aiheuttaa eläimelle muun muassa oksentelua, ripulia, voimattomuutta, levottomuutta, vapinaa ja kouristelua sekä sydämen rytmin tihenemistä ja epäsäännöllisyyttä. Pahimmassa tapauksessa myrkytys aiheuttaa kuoleman 24 neljän tunnin sisällä.
Myrkytysoireita saadakseen koiran on syötävä maitosuklaata 10-13 grammaa yhtä painokiloa kohden. Tumman suklaan myrkytykseen johtava määrä on vielä alhaisempi, vain noin neljä grammaa kiloa kohden.

Viinirypäleet ja rusinat
Viinirypäleet ja rusinat voivat aiheuttaa äkillistä munuaisten vajaatoimintaa sekä koirilla että kissoilla. Toistaiseksi ei kuitenkaan tiedetä, mikä rypäleiden sisältämä ainesosa aiheuttaa eläimille myrkytyksen. Oireet ilmenevät yleensä vuorokauden sisällä syömisestä. Myrkytysoireina ovat oksentelu, ripuli ja voimattomuus. Pahimmillaan munuaisten toiminta saattaa lakata kokonaan.

Taikina
Hiivaa sisältävä taikina on syytä kohottaa niin, ettei lemmikki pääse siihen käsiksi. Lemmikin vatsassa taikina paisuu moninkertaiseksi ja käymisessä syntyy eläimelle vaarallista etanoli-alkoholia. Myrkytysoireina ovat yleensä kipu, oksentelu, voimattomuus ja hoipertelu.

Sipuli ja valkosipuli
Sipuli ja valkosipuli ovat myrkyllisiä sekä koirille että kissoille. On myös hyvä muistaa, että kypsentäminen ei vähennä niiden myrkyllisyyttä. Sipulit sisältävät kemikaaleja, jotka vahingoittavat eläinten veressä esiintyviä punasoluja. Vahingoittunut punasolu ei täten pysty kuljettamaan riittävästi happea kudoksiin.
Monissa lastenruoissa ja valmisruoissa on valkosipulia tai sipulia, siksi on hyvä tarkistaa elintarvikkeiden pakkausmerkinnät huolella läpi, ennen kuin niitä antaa lemmikilleen.


12 kommenttia:

  1. Me istutettiin toissa kesänä sipuleita joita meijän koira kävi salaa kaivamassa ylös maasta ja yritti syödä ne :0 Sillon ei vielä tiedetty että sipuli ei oo koiralle hyväks. Tosin ei meidän koira siitä mitään vaivoja saanu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hyvä niin, ettei tullut ihmeempiä niistä :-) Osalla koirilla joidenkin aineiden sietokyky on suurempi, eikä vaivoja välttämättä pienistä määristä synny, mutta kun sitä sietokykyä ei ikinä tiedä tarkalleen, niin parempi ettei ota riskiäkään sitten.

      Poista
  2. Mä kun heittelin Nemolle viinirypäleitä palkinnoksi, kun en tiennyt vielä. Ups. :D Onneks ei tullu mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, en mäkään ole joskus tiennyt viinirypäleiden (ja samalla myöskin rusinoiden) olevan koiralle vaarallisia, kunnes törmäsin lehdessä artikkeliin aiheesta.

      Mutta hyvä, ettei Nemolle tullut mitään :-)

      Poista
  3. En itekkään älynnyt ennen tota viinirypäleiden ja rusinoiden yhteyttä :D

    VastaaPoista
  4. Jännä toi valkosipuli, kun jotkut nimenomaan suosittelee sitä. :0 Oon joskus tainnut pistää sitä muonan sekaan, mutta taidan jättää vastasuudessa jättämättä, kun ristiriitaista tietoa siitä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen miettinyt tuota, sillä valkosipulin käytöstä löytyy aika vaihtelevia mielipiteitä :-) Tiedä sitten mikä on totta ja mikä ei.

      Poista
  5. Meillä syödään säännöllisesti valkosipulia kesällä. Torjuu hyvin punkkeja, ainakin meillä. Ja saat oikeasti laittaa sitä älyttömiä määriä, jotta koira saisi siitä myrkytys oireita..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sitten tiedä mikä on totta ja mikä ei. Valkosipulin käytöstä löytyy nimittäin todella ristiriitaisia mielipiteitä; osa suosittelee ja osa kieltää kokonaan. Koiranomistajan päätettäväksi jää kumpaa mieltä on :-)

      Poista
  6. Itse olen useamman kerran miettiny miten rusina ja viinirypäleet ovat vaarallisia ;oo Ja Mimmi kun rakastaa rusinoita ja välillä annetaan viinirypäleitä. Tosin ihan muutama palanen, eikä se onneksi ole mitään oireita saannut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys! Meilläkin olisivat viinirypäleet suurta herkkua, mutta ei olla annettu niitä kuin ihan pikkupaloja joskus aikoinaan. Mutta tosiaan, yksilöllistä tämä, miten jokainen koira reagoi mihinkin ainesosiin ja määriin :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)