perjantai 3. toukokuuta 2013

Kuulumisia!

Pitkästä aikaa! Kuulumisia meinaan. Nyt keväällä on meillä ollut vaikka minkälaista tapahtumaa; on ollut koirakavereiden näkemistä, match show:ta, temppuilua, reissaamista ja tietysti paljon lenkkeilyä! Lisäksi muutama viikko sitten Pohjanmaa tulvi oikein kunnolla ja laittoi ihmiset liikkeelle. Voi olisipa minulla nyt ollut koiranpentu, jota olisi ollut hyvä totuttaa ihmisiin! Välillä nimittäin tuntuu, että täällä ei muuten ihmisiä paljon liiku paitsi näin tulvien aikaan :-D

Trimmasin tässä jokin aika sitten Kertun hieman lyhyempään karvaan. Oon joskus katsellut kuvia villakoirista, jolle on leikattu esim.irokeesi. Niimpä "puolivahingossa" sitten sakset otti ja leikkasi Kertulle irokeesin. Hups :-D Mutta eipä tuosta mitään haittaa koiralle todellakaan ole ja Kerttu vaan tykkää, kun on saanut ihmisiltä enemmän huomiota :)
Ollaan nyt muutamana sunnuntaina reippailtu Tiian ja Lobon kanssa. Yks päivä, kun koirat juoksivat vapaina, niin Lobolla ja Kertulla oli pientä leikinpoikasta(!!). Meinas siinä vaiheessa silmät pudota päästä, sillä koirat ei ole aiemmin muutakuin vähän haistelleet toisiaan. Saas nähdä kuinka hyvät kaverit noista tulee, jos nyt "jo" hieman leikkivät :)
Osallistuttiin myös Petnetstoren Lemmikki ja Lempiväri-aiheiseen kuvakilpailuun alla olevalla kuvalla. Halutessasi voit käydä antamassa äänesi meiltä täällä!:)

Nyt viikonloppuna olisi tarkoitus lyhentää Hertan turkki tasapitkäksi, nähdä Tiia ja Loboa sekä lenkkeillä ahkerasti. Eilen me vetästiinkin tuossa illemmalla reilu 10km lenkki, kun oli niin nätti ilma! :) Ihana kevät, sanon minä!
Hauskaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)