maanantai 31. joulukuuta 2012

Joululahjoja ja muuta höpinää

Nyt on pidetty pieni hengähdystauko joulukalenterin jälkeen ja nyt onkin hyvä aloittaa uusi vuosi uusilla kujeilla, niinkuin sanotaan!
Meillä meni joulu perinteisesti kotona. Käytiin haudalle viemässä kynttilät, saunottiin ja syötiin jouluruokaa sekä käytiin pitkällä lenkillä.

Illalla availtiin sitten lahjoja. Paketeista paljastui vaikka mitä kivaa ja Kerttu innostuikin rehaamaan omaa pakettiansa (jossa oli 2kpl valkoisia luita) innoissaan ympäri taloa. Harmi vain, että en kerinnyt ottamaan siitä videota, oli se sen verran hauskannäköistä! Lopuksi Kerttu vielä innostui repimään pakettinsa auki :D

Kerättiin ennen joulua joululahjatoiveita tänne. Haalari, sakset sekä uusi aktivointipeli/-lelu jäivät vielä haaveeksi, mutta eiköhän nekin tänä vuonna tuu jossainvaiheessa hankittua..
Koirat olivat olleet tänä(kin) vuonna tosi kilttejä ja lahjoja tuli myös senmukaisesti.
herkkupaketti
 Herkkupaketti sisälsi:

 Tytöt sai myös Planet Petin kanatikkuja, nameja koulutukseen sekä poron korvia (?)

Lisäksi saatiin kauan himoittu juoksuvyö! Tää tuli todelliseen tarpeeseen, sillä oon aatellut nyt ensi vuonna tekemään säännöllisesti juoksulenkkejä koirien kanssa. Oon käyttänyt tätä vyötä jo muutaman kerran ja on tää vaan tosi kätsy, kun pehmentää nykäisyjä ja päästää kädet vapaiksi!
 Lisäksi tytöt sai valkoisia luita (jotka tosin on jo syöty) ja uudet kaulapannat. Niistä kuvat myöhemmin :)

Nyt ei muutakuin: Hauskaa Uutta Vuotta sekä menestystä vuodelle 2013! Tehdään vuodesta 2013 vieläkin antoisampi ja parempi kuin tämä vuosi, eikö niin?! :)

PS. Ette arvaakkaan kuinka iloiseksi tulin, kun näin että teitä on jo 100?! Nyt on taas yksi "etappi" saavutettu tämän blogin historiassa, kun kolminumeroinen luku tuli täyteen! KIITOS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)