sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Syksy tekee tuloaan..

Meistä ei taas oo kuulunut hetkeen,valitan. Syynä blogin hiljaiselolle on oman opiskelun alkaminen.Yritän kuitenkin saada väsäiltyä postauksia tasaiseen tahtiin teille luettavaksi aina oman jaksamisen ja kerkiämisen mukaan :)

Tee-se-itse-toivepostaus valmistuu tasaiseen tahtiin, ja toivon todella että teillä riittää kärsivällisyyttä odotella postauksen valmistumista!
 - - - - - - - - - - - - -
Oltiin tänään iltapäivästä Hertan kanssa lenkillä metsätiellä ja Hertta juoksenteli siinä irti. Hertta jäi haistelemaan siihen vajaa 10metrin päähän ja minä jatkoin kävelyä eteenpäin. Pian Hertta olikin mun vierellä; likaisena kuin mikä! Hertta oli päättänyt järjestää mulle illaksi vähän tekemistä ja pyörinyt jossain nimeltä mainitsemattomassa..
oikein hienostovillakoira..
Ei siinä auttanut muu kuin pyörtää takaisin kotiin pesulle. Pesun jälkeen menin sitten vielä hetkeksi aikaa kuvailemaan Herttaa (kuten oli aikaisemmalla reissulla tarkoitus) ja Hertta kävikin samalla reissulla kahlailemassa joessa. Hurr, kun olikin jo kylmää vettä!

Otin pitkästä aikaa joukkoon kummatkin objektiiveista ja totesin, että ei tuolla perusobjektiivilla (18-55mm) mitään tee. Toki enhän mä nyt ole hetkeen sitä enää edes käyttänyt, kun ostin tuon toisen, mutta oli pakko vielä testailla:-)  ja vaihtelunvuoksi otin Hertasta vain lähinnä mustavalkoisia kuvia!

2 kommenttia:

  1. Nättejä kuvia :) Minäkin haluan uuden objektiivin! Joskus vielä ostan :)

    Meidän Sofi kierii myös aina kakkakasoissa kun siihen on mahdollisuus, huoh. Ja Sofikin käy pitkin talveakin uimassa, mahtaako nuo tuntea ollenkaan kylmää...? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kehuista :)
      Mullakin on kauhea objektiivi-kuume ja rahaakin nyt olisi,mutta..pitää nyt katsoa josko tilais :)

      Hyvä että joku muukin! ..jos niin voi sanoa :-) Hui, onpas Sofi rohkea! Meillä menevät uimaan vasta kun vedet on hieman lämmennyt :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)