lauantai 24. syyskuuta 2011

Syksy on saapunut..

Puiden lehdet tippuilee ja viikon verran on melkein joka päivä satanut.

Ollaan Kertun kanssa käyty nyt pari kertaa pentukurssilla ja kummallakin kerralla satanut. Kerttu on tykännyt silti, vaikka sää mitä huonoin ja onhan tyttö saanut uusia kavereitakin lisää :)

Päästiin torstaina myös pikkuisen haravoimaan, aurinko paistoi nätisti ja sää mitä ihanin :) Kerttu oli innokkaana haravoinnissa auttamassa ja Hertta seurasi vierestä Kertun riehumista.

Tänään lähdettiin match show:hun Nurmoon Kertun kanssa. Kerttu meni yllättävän hyvin! Meitä vastassa oli corgityttö ja voitettiin, eli punainen rapsahti. Punaisten kehässä rupesi olemaan jo tyttö siinä määrin väsynyt, ettei jaksanut kovin hyvin keskittyä. Mutta hyvää harjoitusta oli ja ollaan erittäin tyytyväisiä! :-)
Väkeä oli paikalla ihan kohtuullisesti, mutta pentuja tuntui olevan aika paljon. 

Ollaan Kertun kanssa käyty myös muutaman kerran nyt koiratapaamisessä, tutummin koiramiiteissä ja oikein mukavia reissuja ovat olleet. Ollaan siis kierretty jokin pieni lenkki ja treenailtu pikkusen :)
Huomenna olis luvassa taas kerran samainen koiramiitti, tälläkertaa luultavasti kummankin koiran kanssa.

Ja sitten tähän varsinaiseen "uutiseen":
Laitettiin menemään hakemus Hau-Hau-klubille bloggaajaksi pääsystä.
Pari viikkoa sitten meille tuli sähköpostiin viesti, että meidät on valittu bloggaajaksi. Ollaan asiasta enemmän kuin innoissamme :-)
Pääset lukemaan Riikan, meidän sekä Tahvo-koiran bloggailua täältä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)