tiistai 30. elokuuta 2016

Pienin kasvaa ja vahvistuu

Instagram on ollut jo pitkän aikaa hyyyyvin aktiivinen (jopa ehkä liikaakin...), mutta kun puhelimella on niin helppo ottaa kuvia ja jakaa ne sinne. Pari sekuntia ja homma on valmis.  Blogi vaatii aina tietokoneen esiin kaivamisen ja himpun verran enempi aikaa, joten tää jää paljon helpommin tekemättä. Mua on oikeasti viimeaikoina riepoteltu edestakaisin - sähköposti huutaa työsähköposteja, tekemittömiä töitä on lukemattomia, jäätävä stressi edesauttoi mun kipeäksti tulemista, syksyn harrastuskuviot on ihan auki ja kyllä tuo muuttorulianssikin alkaa tuosta pikkuhiljaa käynnistyä. Ensimmäinen kysymys lienee, että miten voikaan yhdelle ihmiselle kertyä näin paljon tekemistä näin lyhyeen aikaan. Toinen kysymys lienee se, että miten mulle voi kertyä tavaraa puolessa vuodessa ihan liikaa..huh, kukahan jaksaisi taas muuttaa?! Onneksi tiedossa on monta ihanaa asiaa muutossa - iso asunto lasitetulla parvekkeella ja kunnon kokoisella kylppärillä. Niitä koiraperheenä arvostaa kovasti :-)

Nyt kuitenkin itse kuulumisiin. Pienokainen kasvaa kasvamistaan. En ehkä voi enää puhua pienokaisesta, sillä painoa neidillä on jo huimat 8kg. Ei mahdu neiti enää pentuboksiinsakaan kunnolla, täytyy varmaan käydä jostain ostamassa isompi muovihäkki matkustukseen. Alkaa olemaan auto täynnä koiria aina, kun yhdessä mennään.. Tämä 4kk potra neiti on mennyt jo kiloissa villistyttöjen ohi aikoja sitten - painaa jo nyt melkein tuplat mitä Kerttu :-) Toiset rokotuksetkin on jo saatuna ja 2 pentuvarausta lähti sen reissun myötä tälle neidille. Että olenkin kiitollinen ihanista tutuista eläinlääkäreistämme - he jos jotkut ovat aarteita, joista pidän kaksin käsin kiinni Ison koiralauman kanssa tutut ja turvalliset eläinlääkärit ovat kuin avain lukkoon. Pirkon laumaan sopeutuminen meni kyllä ihan nappiin ja hyvin on jo arjenkin taidot hallinnassa. Villiksiä Pirkko käy joskus vielä silloin tällöin pentumaisesti härkkimässä kun nukkuvat, mutta muuten antaa hyvin olla rauhassa ja arvostaa uljasta ylhäisyyttään. Lenkillä vapaanaollessaan villikset jopa leikittää pienintä, mikä on jo musta tositosi hyvin! Neidin sisäsiisteys vaihtelee - välillä menee viikko ihan sisäsiistinä ja toisena viikkona sitten tulee taas vaikkapa yöllä pisut. Mutta en ota stressiä - se vie niin paljon aikaa, kun vain tarvitaan :-)

Pirkko on saavuttanut jo meillä kaksi eri lempinimeä, jotka ovat "pullukka" ja "tuholainen". Pullukka-nimi tulee siitä, että neiti nyt vain sattuu olemaan sen mallinen. Tuholainen taas juontaa juurensa siitä, että neiti on jo mukavasti merkannut eri tavaroita hampaanjäljillään. Meillä ei koskaan ole kukaan koirista syönyt mitään kiellettyä, mutta Pirkko on kyllä yhden hyllyn reunat pyöristänyt, pyykkikorin reunat karhentanut ja sängynreunan tehnyt persoonallisemmaksi. Meikkipussin kahvakin meni itseasiassa yks päivä uusiksi, kun neidin mielestä se oli ilmeisesti liian vanha ja raihnainen. Välillä siis tuntuu, että voisin tehdä tuosta lapaset tai seinätapettia. Hohhoijjaa..
Neiti on nähnyt nyt paljon Martan koirakavereita. Martan koirakaverit tosin painottuu pääosin isoihin koiriin, mutta ainakin tää neiti on nyt sitten tottunut isojen kanssa rellestämään. Aluksi oli vieraisiin koiriin hivenen varautunut, mutta nyt sekin ujous on jo kaikonnut. Lapsiinkin on jo jonkinverran totuttu - naapurin lapset ovat nimittäin aina yhtä onnellisia laumasta. Lapset jaksavat jo kaukaa huutaa tyttöjen nimiä kovaan ääneen kadulla. Pentu on siis saanut jo olla mukavasti lapsienkin kanssa "puolivahingossa" tekemisissä eikä ole nopeista liikkeistä, äänenvaihteluista tai muustakaan hämillään. Rakastaa vaan, kun joku rapsuttaa

Pennun motoriikan kehittymistä on ollut antoisaa seurata. Se kasvaa niin vauhdilla, kun saa mennä ja tehdä oman mielensä mukaan. Välillä on ollut tassut tiellä ja kompastuttu, mutta sieltä on noustu kovalla voimalla ylös ja eikun taas menoksi! Pirkko ui ekan kerran 7viikkoisena ja siitä lähtien on aina pienen matkaa uinut sen minkä jaksaa. Hassua ajatella, sillä Martalla meni vuosi uimaan opeteltaessa..:-D Metsässä tuo painelee sen minkä jaloistaan pääsee, nyt neiti onkin ollut mulla hakutreeneissä mukana melkein joka kerta tallaamassa maastoja. Ja tietysti ihastuttamassa treeniporukkaa! Tuo ihastuttaminen on muuten jännä juttu - meillä menee Pirkon kanssa kävellessä 200m ehkä joku 30min, kun Martan kanssa kävelee sen parissa minuutissa jos sitäkään. Pirkkoa vaan kaikki haluaa tulla rapsuttamaan ja pussailemaan - voin kertoa, että on tosi kiva alkaa opettamaan koiraa kävelemään kadulla, kun se on jo nyt oppinut, että kaikki ihmiset moikkaa ja pussailee häntä...pitkä ja kivinen tie varmasti tulossa tämän kanssa! Sosiaalinen koira on pääosin hyve, mutta ei tosiaan aina :-D

Pirkko kävi kerran mun tutulla trimmattavana ja olin itse siinä samalla oppimassa. Nyt oon muutaman kerran siistinyt neitiä ja yrittänyt oppia mittasuhteita cockerin trimmauksessa. On suorastaan lahja, että on hyvä pohja trimmaukselle jo olemassa, mutta toisaalta nyt on niin erilaisesta  rodusta kyse, että se ei paljon lohduta mieltä. Sakset ja kone pysyy hyvin ruodussa, mikä helpottaa hommaa huomattavasti - ei ainakaan virheet paista niin pahasti läpi kuin ehkä voisi. Pirkko ottaa mun sähläilyt ja trimmausyritykset hyvin lungisti nukkuen ja seisoskellen - sitä ei haittaa koneen hurina tai kuivaajan kova meteli ollenkaan. Se vaan chillailee ja torkkuu sen minkä kerkeää. Tosi helpottavaa kyllä mulle, kun oon vielä kohtuu epävarma cockeria trimmatessa.

Pentu on herättänyt monissa ihastusta siitä kuinka rohkea neiti on, mutta täytyy sanoa, että Martan pentuaikoihin verraten neiti on paljon ujompi versio. Ei missääntapauksessa pelokas tai ujo, mutta mietteliäämpi ja varmempi menijä kuin Martta. Martta meni jokapaikkaan aina kauhealla tohinalla eikä miettinyt ikinä mitään, mutta Pirkko on hivenen maltillisempi versio. Menee häntä vispaten jokapaikkaan, se taitaa ollakin Pirkon oma tuotemerkki. Hännänvispaus jaksaa huvittaakin monesti ihmisiä - pieni koira, mutta häntä vispaa kuin propelli. Ei haittaa hurjasti huriseva kirjasto-auto, kaikuva rappukäytävä, kaupan aula, Kodin Terran betonilattiat tai mitkään muutkaan neitiä. Se on vain iloinen, kun saa olla mukana ihastuttamassa! Yksi asia mikä on varma - neidissä ei ole "off"-nappulaa. Meillä on aina pennuilla ollut selkeät "on" ja "off"-nappulat, mutta ei tällä pennulla vaan. Ilmiselvä valuvika cockerissa. Ei ole virtanappia laisinkaan, ilmeisesti ovat kaikki maanantaikappaleita. Ne menee, tekee ja touhuaa sen minkä kerkeää. Mutta silloin kun nukkuu, niin nukkuu sitten pitkään - ekana yönä yöunet oli pennulla 10h täysin sikeässä unessa. Hah! Ollaan kyllä muutenkin koirien kanssa aikamoisia unikekoja. Moni tuttava itseasiassa välillä päivitteleekin, että miten meillä koirat voikaan nukkua niin pitkään haluamatta laisinkaan ulos...välillä noita vanhimpia saa jopa vetää ulos, kun millään ei haluttais jättää unia kesken. Mä tietysti ehkä meistä pahin unikeko tosin oon..eli en voi arvostella koiria, ne on tulleet täysin omistajaansa.

Sopivaa pentukurssia oon jo pitkään meille etsinyt, ois nimittäin pitkästä aikaa kiva päästä johonkin ryhmään pentuilemaan. Nyt olisi yksi tiedossa, joka sopisi varmasti ehkä työkuvioihinkin. Nyt kun tehosterokotuskin on jo saatuna, niin voidaan pentutreffeillä ja mätsäreissäkin ruveta käymään pikkuhiljaa, kun varoaika tuosta olisi vain ohi. Syksylle olisi kiva saada joku arkitottis tai toko-kurssi sitten pentukurssin jatkoksi. Ei pääsis käyttäytyminenkään unohtumaan sillätavoin neidillä syksyn pimeinä ja hiljaisina aikoina, kun ketään ei näy missään eikä itseäkään mikään huvita.
Oon loppuvuodelle vähän tsiikaillut, jos ilmoittaisin neidin johonkin pentunäyttelyyn. Hämeenlinnan pentunäyttely ois ainakin sopivan matkan päässä, ehkä siis sinne pitäis nokka suunnata. Sitä ennen kuitenkin lähdetään valloittamaan 1,5viikon päästä Jämsää ja koiraleiri Onnidogia! Mukaan lähtee tälläkertaa nuorimmaiset, sillä vanhimmaiset on helpoin saada hoitoon ja pienimmäiselle uudet maisemat tekee eniten terää. Mielenkiintoinen pidennetty viikonloppu tiedossa, tulkaahan moikkaamaan!

maanantai 15. elokuuta 2016

Pikkupirpanasta isoksi koiruudeksi

Martta täytti tässä melkein kuukausi sitten vuoden ja 8kuukautta. Se joka joskus on koiran omistanut, niin tietää kuinka nopeasti tuollainen aika oikeasti menee. Ihan sikatörkeenhuikeen nopeesti. Joo kyllä, niimpä. En ymmärrä, että tuo rontti on ollut meillä pian kaksi vuotta. Kuulostaa jo niin kamalan pitkältä ajalta, että aivan itkettää. Missä se mun pieni 5,3kiloinen terävähampainen tenava on, joka pomppi ympäriinsä ja ihastutti pelkällä ulkonäölläänkin?

Koira, joka on pennusta asti Martta on ollut tosi ihmisläheinen ja seurallinen. Se seurailee mun tekemisiä enemmän kuin mielellään. Jopa joskus rasittavuuteenkin asti. Siksi lähinkin panostamaan jo nuorena siihen, että mun perässä ei tarvi kulkea koko aikaa. En mä katoa kaksion seinien läpi mihinkään, vaikka en olisikaan neidin näköpiirissä. Äkkiä neiti hiffasikin, et mamma pysyy kotona ilman seuraamistakin ja siitä lähtien tosta koirasta tulikin sohvaperuna. Jos neiti on sisällä, niin se on pääsääntöisesti sohvalla tai nyt kuumilla ilmoilla lattialla pöydän alla. Silti, joka kerta kun ollaan suihkussa niin Martta on siellä oven takana odottamassa tai joka kerta, kun tuun kotia niin yhtä iloinen koira on aina vastassa.

Koira, joka melkein heti pentuna oppi olemaan tosi nätisti yksin. Ei minkäänlaista stressiä tai häsläystä, vaan sinne kotiin jäätiin rauhassa nukkumaan. Mulle sanottiin beussia hommatessa, että voisin heittää hyvästit sohvalle, puisella ruokapöydälle ja jopa seinille. Ja ennenkaikkea hei, villiksille!! No, Martta on ollut niinkin tuhoisa, että on pistänyt nenäliinoja ja pari keittiörättiä säpäleiksi. Villisten syöminen nauratti jo mua silloin kun sen lauseen erään beussikasvattajan suusta kuulin, mutta asiasta voi tietenkin olla montaa mieltä. Kukin kasvattakoon ja kouluttakoon koiransa miten lystää, mutta jos se musta on kiinni, niin yksikään koira ei tässä talossa tule syödyksi. Niin..se siitä siis! Martalla pysyy itseasiassa jopa pehmolelut ehjänä, mitä nyt joskus hammas vetää sauman säpäleiksi, mutta neiti ei tahallaan vedä sisälmyksiä pois - saadaan siis rauhassa pitää villisten lempparilehmät ja -possut lattialla. 

Koira, joka muuntautuu treenikaverina moneen. Se on innokas tekemään kaikkea, mikäli se oma mami on mukana. Meidän treeniryhmän kouluttajakin sanoi, et tosta koirasta paistaa läpi voimakkaasti se, että se on mamin koira ja kaikki mitä mamin kanssa duunataan, tehään sata lasissa. Martta on nyt pikkuhiljaa lämpenemään myös muille treeneissä eli sen kanssa voi jo muukin kuin minä leikkiä, vaikkakin neiti onkin aika haluton ipana verrattuna siihen mitä tekeminen on mun kanssa. Toisaalta on ihan selkeä pääasia, että neiti toimii mulla eli ei sen pidä mun treenikavereilla toimiakaan. Tietysti ois kiva jos haussa neiti palkkaantuis lelusta, koska se on selkeästi parempi palkka neidille kuin ruoka. Haussa neidin maalimiesmotivaatio on hyvä, tottis sujuu ja nose workissa se on tarkka tekijä. Me myös uidaan paljon, joka onkin neidin lempparia. Tai oikeastaan neidin lempparia on kahlaaminen, mitä neiti tekisi koko päivän. Muut hommaa mökille koiravahteja, mä päästän koiran vapaaksi ja annan sen lillutella koko päivän vedessä. Toimii! Uimalaan astuessa neiti on ihan sekopää - niin hauskaa tekemistä uiminen on! Nyt luonnonvesissä neiti on myös tullut pari kertaa uimaan. Ekan kerran niin, että mäkin menin uimaan ja toisella kertaa uskalsi jo itse mennä pari kertaa. Vaati kuitenkin rohkaisua ja toistoja, että oppi menemään uimaan samaa tahtia kuin uimalassa.  Nyt ui reippaasti yksin pallon perässä. Kypsyy siis hitaasti, tässäkin.

Koira, joka vaati esimerkiksi ruokinnan suhteen enemmän kuin villakoirat koskaan. Oikean ruokintamuodon löydyttyä neiti alkoi pikkuhiljaa näyttää jo koiralta. Siinä vuoden kieppeillä, kun kylkiluut paistoi läpi ja kaikki muut oireet jylläsi aika voimakkaana, niin ei tuo koira mitään kaunista katseltavaa ollut. Kaiken onneksi pelasti se, että neiti oli silloinkin oma iloinen itsensä. Ruoan vaihdoksen myötä oireet helpottuivat ja sitten kokonaan raakaruokinnalle siirryttyä oireet katosivat kokonaan. Meidän tuttu eläinlääkäri jaksaakin ihmetellä kuinka erilainen koira Martasta on tullut verrattuna esimerkiksi viime vuoden loppuun. Tottahan se toki on.

Koira, jonka rotua kukaan ei oikeasti tiedä. Ette tiedäkään kuinka monesti joudun aina selittämään Martan nähdessään ihmisille tuon rodun - kuvitelkaapa siis tilanne, kun selität koirattomille työkavereillesi ilman Martan näkemisestä millainen neiti on näöltään. Usein tyydynkin vain toteamaan, että se on vähänniinkuin rotikan ja dobermannin risteytys, mutta ei kuitenkaan. On toki tullut jonkinverran tapauksia, jotka tuntevat rodun. Ulkonäön vuoksi neitiä ei usein tullakaan lenkillä rapsuttelemaan, vaikka voin väittää Martan olevan meidän perheen pitkäpinnallisin ja sosiaalisin otus.

Koira, joka sopeutuu niin älyttömän moneen. Martta oli pentuna jo niin rohkea, että ensimmäisinä kotonaolo viikkoina kaupunkireissu juna-asemalle ja eläinkauppaan sai neidin vain kävelemään reippaammin kohti haasteita häntä heiluen. Rekan kyytiin hyppääminen, laiturit, kirjasto-auton pärinä, riippusilta, rämisevät metallialustat tai ylipäätään mikään ei ole saanut neitiä hätkähtämään. Paitsi ystäväni teekkarihattu päässä - voi vitsi mikä vahtihaukku neidiltä pääsi, kun ystäväni tuli käymään! :-D Sit kun kaverini puhui, niin heti oli häntä viuhuen siellä tervehtimässä, mutta olihan se nyt vähintään epäilyttävää, kun joku ihmehattu oli päässä..
On ihan sama jätänkö koiran vanhemmilleni vai Martalle entuudestaan puolitutulle ihmiselle, niin se on sekunti minkä tuo koira muistaa mun olemassaolon ja sitten se rauhoittuu olemaan. Sama asia on ottaa koira töihin mukaan tai vaikka kaverille kylään. Se ottaa iisiä sen aikaa mitä mä hoidan omia juttuja. Yks beussituttu totesikin, et kuinka Martta voi maata sohvalla tuollalailla koivet kohti kattoa, vaikka hän oli kaverinsa kanssa meillä kylässä ja kummatkin heistä oli meille entuudestaan tuntemattomia. Helppo koira kuljettaa bussissa, rekassa, autossa, kaupungin hulinassa tai torilla.

Koira, joka vaatii älyttömästi tekemistä, mut osaa relatakin. Me tehdään paljon kaikenlaista - lenkkeillään, uidaan, nähdään koirakamuja, treenataan ja aivotyöskennellään. Koirat ja myöskin minä pysymme virkeinä. Tykkään tehdä ja touhuta - niin tykkää myös koiratkin. Metsät ja pururadat lienee meidän lemppareita lenkkimaastoja! Huippukuntoinen koira kaikenkaikkiaan.

Koira, joka on äärimmäisen sosiaalinen - varsinkin jos tulee meille kotiin. Sosiaalisuudesta kertookin se, että moni mun kaveri tulee usein meille vain siksi, että pääsee moikkaamaan Marttaa. En tiedä meneekö tuossa nyt jotain väärin, mutta onhan se nyt hellyyttävää katsoa, kun Martta ja mun kaverit makaa lattialla peuhaten keskenään. Meille on tullut pari kertaa remonttimies tai -tarkastaja tänne ja joka kerta on tullut sekä kirjeitse että puhelimitse käsky laittaa koirat toiseen huoneeseen. Joka kerta ne on kuitenkin maannut työmiehen jaloissa onnellisena saamastaan huomiosta ja auttaneet työnjohtajina hommissa. Ja aina on työmies kiittänyt koiria hyvästä työnjohdosta lähdettyään pois eli kyllä noi koirulit vaan hurmaa monet :-) Olisittepa muuten olleet läsnä siinä tilanteessa, kun ekan kerran sanoin kavereilleni, että "tuo koira ei sitten lopeta koskaan pallonnoutamista" tarkoittaen todella tuota sanomaani, mutta olisittepa kuulleet ne tuhahtelut aiheelle. No, nyt mun kaveritkin on oppinut sen kantapään kautta - Martta ei vaan väsy. Joku joskus mulle totesi Martan riehumista katsoessaan, että enkö mä tee tuo koiran kanssa mitään, kun se menee noin sekasin - voin kertoa, että vaikka omistaisin koko elämäni tuolle koiralle ja sen kanssa tekemiselle, se ei väsyisi. Sille on ihan sama onko se koko päivän vedessä juoksemassa ympäriinsä, treeneissä tai koirakaverin kanssa painimassa, niin aina se saa puristettua itseensä lisää energiaa jos on tarve.
Meille on pari kertaa yöllä sännännyt kotiin pari meidän tuttua, jota Martta ei ollut siis silloin koskaan vielä nähnyt. Jos joku on vieraista äärimmäisen iloinen niin Martta - se heiluttaa häntäänsä vinhasti, pomppii paikallaan ja osoittaa olevansa niiiiiin iloinen, että on valmis tekemään mitä vaan sen eteen, että vieras huomaa neidin. Sosiaalisuudesta kertoo myös se, että tuntemattomat koirahierojatkaan eivät haittaa neitiä - ensin ne pusutellaan ja sitten saa hieroa. Ja myös lapset on hauskaa viihdettä neidille, osaa olla niiden kanssa huomattavasti varovaisemmin ja nätisti nuolee poskea, kun lapset kikattaa vieressä. Meidän vieressä onkin koulu ja lapset tulevat usein sieltä neitiä silittämään.

Koira, joka on myös tyhmä kuin saapas. Mua on kivitetty joka kerta, kun sanon tuon lauseen ääneen, mutta kun se on totta. Mitä sitä kaunistelemaan? Sanon toki aina perään, että oon ehkä vähän jäävi sanomaan mitään, sillä omistan lisäksi myös villakoiraa, jotka ovat pennusta asti olleet ihan eri laatuluokkaa kuin Martta viisaudessa. Sen verran viisas tuo koira kuitenkin on, että arkijutuissa sitä ei paljon tarvitse käskeä - kulkee nätisti vierellä, ohittaa nätisti, tulee vapaana jo yllättävän hyvin luokse ilman käskyä ihmisiä tai koiria nähdessään, odottaa liikennevaloissa istumalla ja bussiin hyppää kuin vettä vain. Eli ei se nyt ihan niin tyhmä ole kuin ehkä annan yleensä odottaa. Monesti lenkkipoluilla, kun neiti kulkee vapaana mun edellä ja ihmisiä tulee vastaan, niin ne nähtyään neiti tulee nätisti mun luokse, niin vastaantulevat ihmiset jaksavat ihmetellä kuinka tottelevainen noin iso koira voi olla. Niinno, niin...

Koira, joka on ollut niin paljon helpompi kuin minua varotettiin. En tiedä toki oletinko vain vaikeampaa vai onko Martta joku erityisyksilö, mutta en ole vielä kertaakaan tosissani ajatellut edes tekeväni koirasta kintaita. Se kertokoon siitä, kuinka iisi tapaus neiti on ollut. Ei sillä, on tuon koiran eteen tehty älytön määrä työtunteja, kilometrejä, nameja ja rahaa. Jopa niin paljon, että mun koirahulluus on kasvanut kavereiden silmissä niin paljon, että mulle on tuhat ja sata kertaa sanottu et "teetkö sä muutakuin oot koiries kanssa?"  - tietysti osaksi pilke silmäkulmassa. Mutta silti jokainen noista on ollut sen vaivan arvoista, sillä olen saanut tälläisen kultakimpaleen elämääni.

Koira, joka tulee toimeen oikeastaan kenen tahansa kanssa. Se leikkii äärimmäisen kauniisti pienen Pirkko-pennun kanssa, riehuu rajusti villin Bob-walesin kanssa tai rauhallisesti Alma-collien kanssa. En ymmärrä miten Martalla on oikeesti niiiiiiiiiiiin pitkä pinna Pirkonkin kanssa! Neiti on siis hirmuisen muuntautumiskykyinen - se osaa lukea koiraa. Jos koira tuntuu vaikkapa aralta, niin se ei mene pää kolmantena jalkana sen luo, vaan rauhallisesti tekee omiaan ja saattaa säntillisesti mennä katsomaan toveria. En oikein ymmärrä miten neiti edes pystyy tuohon, kun villikset taas ovat aina olleet joko "nytmennäänhetikatsomaan" tai "ei kiinnosta"-tyyppejä. Beussista kyllä sanottiin, että tuosta ei kyllä koirapuistokoiraa saa - enkä sitä hakenutkaan, mutta en näe ongelmaa miksi en voitais käydä puistoilemassa. Se on hauskaa ja erilaista tekemistä arkeen! Neiti nauttii ja niin nautin minäkin - eikös se ole sen tarkoituskin?

Mulle on todettu erään kaverini toimesta, et "kai sä myyt sun koirat, kun muutat Tampereelle?" - se ajatus oli pöyristyttävä jo silloin, mutta entistä pöyristyttävämpi se on nyt. Tästä koirasta on tullut sanoinkuvaamaton osa elämääni, laumaamme ja perhettämme. Mun äitikin jaksaa pallotella aina heillä ollessaan Marttaa ihan loputtomiin - se on niin pieni kultavauva

Ennenkuin sanotte, että lopeta jo tuo pelkästä Martasta höpiseminen, niin kattokaapa alle. Nyt neiti näyttää tältä. Niin pirun hieno neiti. Ai että. Mamin oma pikkukoira. Koira, jolta puuttuu toinen kannuskynsi, mutta tiedättekö? Jos jotain puuttuu, niin jokin toinen asia on yleensä silloin vahvempi? Martalla on vahva sydän, jolla rakastaa. Vahva kroppa, jolla tehdä. Vahva luonne, josta saan iloita.


Tästä tuli nyt tälläinen höpönlöpön-postaus, mutta tajusin viikonloppuna taas kuinka hieno koira mulla on. Niin sievä ja tottelevainen. On tää koiranomistaminen vaan niin antoisaa

lauantai 13. elokuuta 2016

Ryhmänäyttelyssä Nokialla

Näköjään mä tuhraan viikon ainoan vapaapäiväni joka viikko koiranäyttelyssä eli viime lauantai-aamulla matka kävi kohti Nokiaa ja ryhmänäyttelyä. Oli ihanaa, kun kerrankin oli näyttely johon ei ollut pitkä matka! Olin meinaan niin väsynyt työviikosta, etten olisi kauas jaksanut lähteäkään..

Martta sai kovin Martan näköisen arvostelun, kerrankin oli pitkä arvostelu, joka ei meinannut edes arvostelupaperiin mahtua. Tuomari tiukahkon oloinen, mutta asiallinen Harry Tast Suomesta. Näyttelypaikalle saavuttuamme asetuimme kehän viereen odottamaan, neiti häkkiin ja mä chillailin häkin vieressä. Tuo on ehkä meille paras tapa, sillä tuollainen rento oleskelu rauhoittaa meidän molempien tekemisen maltilliseksi myös kehässä. Neiti nukkui ja mä oleilin vain paikallani. Kehässä neiti meni kivasti, jokseenkin ei ihan niin hyvin kuin Porissa. Vähän sähläsi, mutta niin taisin tehdä minäkin. Eli tasapeli meille kummallekin. Tässä arvostely Harryltä:
"20kk erittäin hyvä tyyppi. Rungossa oikeat mittasuhteet. Hyvin kehittynyt rintakehän syvyys. Tyylikäs kaula. Selässä pehmeyttä. Pitkä kevyt narttumainen pää. Kauniit tummat silmät. Kevyt raajaluusto. Hyvät kulmaukset. Tiiviit käpälät. Toisella puolella tuplakannukset, jotka ovat irtonaiset ja toisella puolella yksi kannus. Hyvä kesäturkki. Kauniit värimerkit. Pitkä askel, selkä kaareutuu liikkeessä. Taitavasti esitetty"

Tavallaan harmittaa, sillä saatiin "pelkästään" H tuomarilta. Tuomari nimittäin vuolaasti kehui koko arvostelun ajan, että onpas tässä harvinaisen kaunis beussi ja kannuskynnet katsottuaan totesi, että mitäs pienistä...Ennenkö ymmärrätte mut väärin, niin laatuarvosana hyvä ei missääntapauksessa ole huono - eieieiei todellakaan sitä!! Haen lähinnä sitä, että kehästä tultuamme pari beussi-ihmistä tuli kysymään silmät pyöreänä, että miksi noin huono laatuarvosana, kun Martta on niin kaunis ja meni sitäkin kauniimmin. Eli olisin olettanut, että tuollaisen arvostelun jälkeen olisi herunut tuomarilta enemmän, mutta aina ei voi voittaa :-) Tyytyväinen ollaan ja ainakin oli hauska reissu! Myös tuo tuomarin kommentti, että "taitavasti esitetty" lämmitti niin hirmuisesti mieltä. On kiva välillä saada omastakin tekemisestä palautetta!

Oli myös ihanaa, että sain nähdä tuttuja ja kyllä sinne yksi ihana meidän blogin seuraajakin mahtui mukaan. Kiitos vielä Ellille seurasta ja aivan mahtavasta yllätysgrip-pallosta Tytöt on tykänneet siitä ihan sikana!! Paljon onnea vielä teille tosi hyvistä sijoituksista, olitte ne todellakin ansainneet! Toivottavasti nähdään taas uudelleen :-) Ja kiitoksia myös hyvistä kuvista!

Täytyy kehua muuten vielä lopuksi, että ihana nuori mies ruokateltasta hemmotteli meitä kovasti! Pyysin saada suolaista lättyä, vaikka tarjolla oli vain makeaaa versiota. No sellaisen sain ja mentiin sitten pöytään istumaan. Nuorimies tuli tyhjäämään roskista ja näki, kun annoin neidille lätystäni osan ja huikkasi, että haluanko "pilalle menneet" lätyt Martalle ja tietysti sellaiset meille kelpasi! Pian nuori mies tulikin ison lättylautasen ja vesikipon kanssa - piristi ihan superpaljon tuollainen palvelu!Vautsi! Kiitoskiitoskiitos!! Varmasti tullaan ensi vuonnakin uudestaan ryhmikseen Nokialle - oli sen verran hyvät puitteet koko tapahtumalla. Ja matkakin vielä mukavan lyhyt tälläiselle laiskalle..