maanantai 19. joulukuuta 2016

Luukku 19 : Tampereen hienous ja huonous

Ollaan maaliskuun alusta vaikutettu nyt Tampereen seudulla ja nyt muuton myötä kauemmaksi keskustasta on ehkä jo sopiva aika listata tän asuinpaikan plussat sekä miinukset! Oon koko elämäni asunut Pohjanmaalla täysin landepaukkuna tyttönä, joten muutos isoon kaupunkiin muuttamisesta oli aikalailla valtava. Juuri eilen ystäväni kanssa puhuttiin, että en siltikään osaisi enää kuvitella asuvani tässä elämäntilanteessa Pohjanmaalla. Se kertokoot siitä kuinka olen täällä viihtynyt. On paljon asioita mitkä saivat mut muuttamaan pois niistä vanhoista kuvioista ja hyvä niin - joskus se vaan tekee enemmän hyvää kuin pahaa. Nyt kävi niin. Toistaiseksi täällä siis tallustellaan, katotaan mitä aika tekee jatkon suhteen. En ole varmasti ainoa kaupunkilaistunut landepaukku, joten nyt ois koirallisena ihmisenä aika listata plussia ja miinuksia yhteen. Ja varmasti en ollut ainoa, joka pohti muuttamista myös koirien kannalta - onko tässä mitään järkeä vai ei?


Plussat
+aina löytyy uusia lenkkimaastoja, esimerkiksi Kaupin metsä on käsittämättömän lähellä keskustaa ja siellä ei voi ikinä mennä samaa reittiä, sillä polkuja on paaaaljooooon! Tampere on just siitä hassu kaupunki, että täällä on luonto tosi lähellä keskustaa. Maasto on vaihtelevaa, mutta kuitenkin helppokulkuista.
+bussit kulkee melkein joka paikkaan eli autoa ei koirankaan kanssa välttämättä tarvita
+koirat pääsee aika moneen kahvilaan/kauppakeskukseen tmv. mitä ei esimerkiksi Pohjanmaalla todellakaan ole..
+koirapuistoja monia eli voi käydä erilaisissa ympäristöissä ja erilaisten kaverien kanssa leikkimässä. Jos jostain puistosta ei tykkää, niin voi käydä sitten jossain muualla. Myös koirapuistoon kulkeminen on helppoa, kun niitä on ympäri kaupunkia eikä niinkuin Pohjanmaalla - yksi per kaupunki.
+aktiivisesta koiraryhmästä löytyy aina kivoja uusia koirakavereita eli uusien frendien metsästys on ollut ainakin meille tosi iisiä! Välillä jopa tuntuu, että kaikkia uusia kamuja ei ehditä edes treffaamaan!
+porukka tuntee meidät jo kadulla ja välillä aina joku tulee kysymään, että "Onks tää Martta?" tai muuta vastaavaa. Musta se on tosi ihanaa, et tuutte moikkailemaan 

Sekä plussa että miinus
+/- kaupunki on aina kaupunki - täällä on vilskettä ja vilinää, niin hyvässä kuin pahassa! Koirat tottuu näppärästi ihmisiin, koiriin ja vilskeeseen, mutta joskus olisi ihanaa, kun kotiovea avatessa olisi jotain muuta vastassa kuin asfalttia. Koiraa on hankala päästää irti eli vapaanapito paikka pitää valita tarkemmin
+/- naapureina voi olla ketä vaan - myös niitä koiravihaajia. Meille on onneksi suotu tähän uuteen taloon vain koirista tykkääviä ihmisiä ja ollaankin itseasiassa lähimpien naapurien kanssa jo aika hyvää pataa. Ollaan käyty muunmuassa alakerran naapurin koiran kanssa yhteislenkillä :-)

Miinukset
-kerrostalo-elämä on aika tavallista elämää - koirilla ei voi olla esimerkiksi aidattua pihaa tai muita virikkeitä, eli joutuu itse tekemään aika paljon virikkeellistääkseen koiria
-lyhyessäkin matkassa menee aikaa eli jos treeneihin meinaa ehtiä ajoissa on lähdettävä todellakin ajoissa!
-treeniryhmiin hankalaa päästä, sillä hakijoita on todella paljon! Myös lajit voivat olla erilaisia, meillä treenataan Pohjanmaalla paljon hakua ja jälkeä, kun taas täällä mun mielestä keskitytään enempi hallissa tapahtuviin lajeihin. Mielipidekysymys tosin tämäkin.
-ihmiset välillä vähän liiankin avoimia, saattaa yhtäkkiä tulla halaamaan luvatta koiraa tai napata syliin
-koiran vapaanapitämisestä saattaa tulla huomautuksia eli siinä saa olla todellakin tarkka!
-haukkuherkän koiran kanssa asuminen voi muuttua hankalaksi eli kerrostaloelämä ei vaan sovi kaikille

Millaisia asumismuotoja teillä on? Voisitteko kuvitella asuvanne kerrostalossa tai päinvastoin, maalla "keskellä ei mitään" ? :)

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Luukku 18 : Vesipedon uimavinkit

"Nonni, sainhan määkin puhevuoron! Johan oli työ saada tuo mamma pois tieltä, et määkin pääsen näppäimistölle ja skriivaileen teiän kanssa. Täällä siis oon mää, Martta, jos teist ei muka vielä tunnistanut. Mamma aina sanoo, et jos oisin jätkä niin olisin aikamiespoika Pekko, mutku en mää ole. Niin olkoon mun nimi sit teille vaan pelkkä Martta tai Mape, niinku mamma sanoo.

Mamma sano, et mä voin kuulemma kertoo teille ensiluokkaiset uintivinkkini ku oon kuulemma uintimaisteri. Oon kuulemma suorittanut kaikki uintimerkit vähän niinkuin lasten uimakoulussa. Osaan uintihyppyjä, temppuja, kuntouintia ja tietty lillumista vedessä. Puhumattakaan siitä kiilaamisesta mitä aina uimalassa villiksille ja Pirkolle teen, ohjaan niitäki jo vedessä. Saapa nekin vähän liikuntaa, tekee ainakin tolle pikkupullukalle hyvää....hehehehehe!

Ensinnäkin, musta uinti on hauskaa. Se on ehkä ruuan ja mamin jälkeen kolmanneksi hauskinta hommaa. Tainno, puhun puppua, sillä nukkuminen vie kyl täl kertaa sen kolmoissijan. Mut hauskuudesta kertoo se, että mää kuulemma kitisen aina kun parkkeerataan koirauimalan pihahan ja pääsen ulos. Mää juoksen äkkiä superpikapisun jälkeen ovelle ja oon ihan hullu kuulemma. Mamma kuulemma häppee aina silimänsä päästänsä, kun mää oon messissä. No, entäs mä - mitä mä teen, kun mamma on messissä? Käy vähintäänkin samoon! Hitsin mamma!

Mun paras vinkki lienee se, että oo rohkia! Pirkon mielestäki nössöily on ihan pyllystä, siks me varmaan ollaan tälläsiä et mennään tukkaputkella jokapaikkaan. Ei elämässä kantsi nössöillä, ei me täällä sitä vartehen olla. Ota iisisti koko homma, niin siitä se lähtee! Aluks tietty jänskättää, niinku kaikkia meistä, mut kyl se jänskätys hälvenee uintikertojen myötä. Käske äitinkin olla rauhallinen!

Itteasiassa mää puhuin itteni pussihin, koska paras vinkki on oikeesti se, että ota mamma tai pappa mukaan nauttimaan ilosta! Mitä enempi roiskit ja pärskit, niin sitä hauskempaa teillä on. Tai ainakin sulla, sillä ette varmasti enää mee uimaan toista kertaa jos mammalta tai pappalta kysytään. Ne on meinaan litimärkiä hyvän uintireissun jälkeen! Taattu merkki on myös se, että ne ei oo hirveen ilonen teiän uintireissusta. Sillon voit hyvillä mielillä jo huokaasta, toista reissua ei tuu. Tää pätee vaan sillon, jos oot samanlainen perskärpänen tai kainalokarva niinkun mää oon.

Hei, nyt toi mamma tossa sanoo et mun uintivinkeistä ei tuu tollasilla mitään! Oon kuulemma huono suosittelemaan, täytyy siis jatkaa paremmilla meiningeillä. Kuten jo mainitsin, niin rauhallisuus on tässäkin valttia. Hauskuus tulee esiin sitten, kun tulee varmuus. Varmuus tulee vasta sitten, kun tulee kokemusta. Joten mene uimaan, niin siitä voi tullakin hauskaa! Kantsii uida ekaksi vaikka lämpöisillä keleillä tai jos innostutte uinnista talvella, niin koirauimala on aika kätsy. Eiks ne äidit oo sitä varten, et ne kustantaa lastensa harrastuksia? Niih! Jos oot vaikkapa epävarma niinkun mää olin, niin sillonkin se on hyvä paikka uinnin opetteluun. Mää esimerkiksi olin semmonen, et diggasin kyl vedest, mut en siitä, et tassut ei yltänyt pohjaan. Mamma yritti aina rehata mua uimaan, mut eipä siitä nyt pahemmin mitään tullu, niin alotettiin sit uiskentelu uimalalla. Se tuotti tulosta jo heti tokalla kerralla, kun mää aloin hiffata homman jujua. Siitä on oikeesti apua, meiän villiksetkin on nykyään jo vesipetoja! Myös pelastusliivit antaa jeesiä ja turvaa, niitä ei kantsi yhtään vähätellä. Mää käytän niitä edelleen, koska ne tuo turvaa, koska me koirat ei aina olla ihan sataprosenttisia uimareita eikä osata säädellä meidän jaksamista. Ne ei oo välttämättä merkki huonosta uintiasennosta tai kunnosta, vaan ne on merkki välittämisestä. Villiksien tapauksessa myös toisista koirista voi saada turvaa eli tuttu ja turvallinen uintikamu voi herättää uintihimot! Määkin käyn aina meidän poikaystävän eli beussi Lucan kaa uimassa. Pirkko tosin siihen on umpirakastunut, yrittää viedä multa mun oman poikaystävän muka salaa..pussaileekin sitä uimalalla ihan avoimesti, herranjestas!

Uinti ei saa koskaan olla liian rankkaa tai tylsää, niin se on hyvä keino saada se äippä antamaan herkkuja ja leluja. Kuka nyt ilmaiseksi uisi? Ööööh...täh?? Mä otin aluks sen tyylin, et yks herkku, niin yks askel, mut aloin sit hiffaamaan, että saan herkkuja jo siitä et oon vedessä. Oon kuulemma pulju luonteeltani muutenkin, kaikki herkut pitäis kuulemma saada. Silti mää oon tän talon lihaksikkain mimmi. Äääk, nyt jäin varmaan ilman iltaruokaa.......

Hyväksy se tosi asia, että kaikista ei välttis oo uintimaisteriksi. Osa ui, osa ei. Ei ihmisisistäkään kaikista oo esimerkiks opettajaksi, niin miks meistä koiristakaan pitäis olla. Pääasia pitää aina olla se, että on hauskaa ja sit vasta kaikki muu. Ei kantsi tehä sellast hommaa mistä ei oikeesti ees välitä.

Jos uinti alkaa käydä tylsäksi, niin erilaiset temput ja odottamiset tuo mukavaa vaihtelua. Mamma voi heittää palloa, käskeä mun kieppua tai vaikka mennä maahan rantavedessä. Se on musta jopa hauskaa, et voin tehdä vedessä kaikkea kivaa! Me käydään välillä ihan kuntouimassa ja sit välillä taas temppuillaan kaikkea kivaa. Kesällä me kisailtiin mamman kaa uimisessa ja mää tietty voitin, niin se perskules otti veneen ja sain kisata sitä vastaan. Oli muuten huisia, kun oli kerrankin kunnollinen vastus.

Meille hauskanpito on ollut nyt melkein vuoden verran noin kerran viikossa tapahtuvaa. Musta tuli kesän aikana aika lihaksikas tapaus, kun pääsin uimaan melkein joka päivä! Välillä kuule polskuteltiin mamin kaa reipas puolitoista tuntia vedessä yhessä. En tiennykkää, et mamilla ois noin hyvä kunto... Ja mamma kehu mua, et vaikka se uisi sorsaparvessa tai ihmisien keskellä, niin katselen ja tarkkailen sen lähettyvillä koko aika. Mut niinhän mä teenkin, eihän siinä oo mitään epäselvyyttä! Uinti on musta niin hauskaa puuhaa ja väsyttää jopa tälläsen beussinkin ihan totaalisesti. Kokeilkaahan!

Nyt kuule turkasen kivaa viikkoa jokaittelle! Ja ei oo tosiaan mun vika, et mamma on ollut näin laiska tän joulukalenterin suhteen, kyl mää teille oisin skriivaillu jo aiemminkin, mutta....tommosii noi vaan on, ei niist oo mihkään! Heissan vaan!"

t. Martta

perjantai 16. joulukuuta 2016

Luukku 16 : Kysy, kehu tai heiluta risua!

Nyt heitän pallon teille, laittakaa meille kysymyksiä, palautetta tai ihan mitä vaan! Me vastataan jokaiseen asialliseen kysymykseen - mä tiedän, että monikaan ei esimerkiksi Pirkosta tiedä vielä juuri mitään tai meidän yhteisestä laumaelämästä. Miten meillä sujuu? Mitä tavoitteita mulla on koirien suhteen? Millainen Pirkko on luonteeltaan? Mitä kaikkea jäynää Pirkko on keksinyt pentuaikanaan? Ottaisitko viidennen koiran? Nyt vain kaikki mahdolliset mieltäpolttavat kysymykset ja jutut esiin!